"Kun liet nuori Joukahainen,
veäite syrjähän vähäisen!
Sie olet nuorempi minua."
Silloin nuori Joukahainen
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Vähä on miehen nuoruuesta,
nuoruuesta, vanhuuesta!
Kumpi on tieolta parempi,
muistannalta mahtavampi,
sep' on tiellä seisokahan,
toinen tieltä siirtykähän.
Lienet vanha Väinämöinen,
laulaja iän-ikuinen,
ruvetkamme laulamahan,
saakamme sanelemahan,
mies on miestä oppimahan,
toinen toista voittamahan!"
Vaka vanha Väinämöinen
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Mitäpä minusta onpi
laulajaksi, taitajaksi!
Ain' olen aikani elellyt
näillä yksillä ahoilla,
kotipellon pientarilla
kuunnellut kotikäkeä.
Vaan kuitenki kaikitenki
sano korvin kuullakseni:
mitä sie enintä tieät,
yli muien ymmärtelet?"
Sanoi nuori Joukahainen:
"Tieänpä minä jotaki!
Sen on tieän selvällehen,
tajuelen tarkoillehen:
reppänä on liki lakea,
liki lieska kiukoata.
"Hyvä on hylkehen eleä,
ve'en koiran viehkuroia:
luotansa lohia syöpi,
sivultansa siikasia.
"Siiall' on sileät pellot,
lohella laki tasainen.
Hauki hallalla kutevi,
kuolasuu kovalla säällä.
Ahven arka, kyrmyniska
sykysyt syvillä uipi,
kesät kuivilla kutevi,
rantasilla rapsehtivi.
"Kun ei tuosta kyllin liene,
vielä tieän muunki tieon,
arvoan yhen asian:
pohjola porolla kynti,
etelä emähevolla,
takalappi tarvahalla.
Tieän puut Pisan mäellä,
hongat Hornan kalliolla:
pitkät on puut Pisan mäellä,
hongat Hornan kalliolla.
"Kolme on koskea kovoa,
kolme järveä jaloa,
kolme vuorta korkeata
tämän ilman kannen alla:
Hämehess' on Hälläpyörä,
Kaatrakoski Karjalassa;
ei ole Vuoksen voittanutta,
yli käynyttä Imatran."
