Элиас Лённрот – Kalevala / Калевала (страница 36)
noilla väljillä vesillä,
lake'illa lainehilla:
vuotta kuusi kuusipuuna,
seitsemän petäjäpuuna,
kannon pölkkynä kaheksan!"
Siitä pistihe sisälle.
Sai emo kysyneheksi:
"Joko ammuit Väinämöisen,
kaotit Kalevan poian?"
Tuop' on nuori Joukahainen
sanan vastahan sanovi:
"Jo nyt ammuin Väinämöisen
ja kaaoin kalevalaisen,
loin on merta luutimahan,
lainetta lakaisemahan.
Tuohon lietohon merehen,
aivan aaltojen sekahan
sortui ukko sormillehen,
kääntyi kämmenyisillehen;
siitä kyykertyi kylelle,
selällehen seisottihe
meren aaltojen ajella,
meren tyrskyn tyyräellä."
Tuon emo sanoiksi virkki:
"Pahoin teit sinä poloinen,
kun on ammuit Väinämöisen,
kaotit kalevalaisen,
Suvantolan suuren miehen,
Kalevalan kaunihimman!"
Seitsemäs runo
Vaka vanha Väinämöinen
uipi aavoja syviä;
kulki kuusisna hakona,
petäjäisnä pehkiönä
kuusi päiveä kesäistä,
kuusi yötä järkiähän,
eessänsä vesi vetelä,
takanansa taivas selvä.
Uip' on vielä yötä kaksi,
kaksi päiveä pisintä.
Niin yönä yheksäntenä,
kaheksannen päivän päästä
toki tuskaksi tulevi,
painuvi pakolliseksi.
Kun ei ole kynttä varpahissa
eikä sormissa niveltä.
Siinä vanha Väinämöinen
itse tuon sanoiksi virkki:
"Voi minä poloinen poika,
voi poika polon-alainen,
kun läksin omilta mailta,
elomailta entisiltä
iäkseni ilman alle,
kuuksi päiväksi kululle,
tuulten tuuiteltavaksi,
aaltojen ajeltavaksi
näillä väljillä vesillä,
ulapoilla auke'illa!
Vilu on täällä ollakseni,
vaiva värjätelläkseni,
aina aalloissa asua,
veen selällä seurustella.
"Enkä tuota tieäkänä,
miten olla, kuin eleä
tällä inhalla iällä, 
