Мика Валтари – Komisario Palmun erehdys / Ошибка комиссара Палму. Книга для чтения на финском языке (страница 9)

»Olisittehan päässeet sisään tuosta ovesta!» Palmu näytti kylpyhuonekäytävään vievää rautaovea, joka oli jäänyt auki takanamme.

»Mutta – se oli kai lukossa», aloitti neiti Vanne epäröivästi.

»Ei se ollut lukossa», ehätti kirjailija Laihonen auliisti vakuuttamaan. »Raotin ohimennen sitä tullessamme, kun hain rauhallista paikkaa keskusteluamme varten. Mutta näin heti, että se vei talon asuttuun osaan, siellä oli vain tyhjä käytävä ja matto ja portaat, eikä mieleeni juolahtaisikaan tunkeutua vieraaseen taloon kuin – kuin murtovaras, vaikka herra Rygseckin menettely mi-nua kohtaan oikeuttaisikin sellaiseen.»

Tyttö punastui hitaasti. »Minä luulin sen olevan lukossa», hän toisti epäilyttävän itsepintaisesti.

»Tiedätte siis, minne ovi vie?» kysyi Palmu välinpitämättömään sävyyn.

Tyttö epäröi jostakin syystä aivan ilmeisesti. »Ti-tiedän kyllä», hän sopersi. »Siellä on käytävä ja ovi, josta pääsee talon taakse, ja – ja – Brunon kylpyhuone ja yläkertaan ja halliin vievät portaat. Mutta —»

Komisario Palmu ei ollut kiinnittävinään mitään huomiota tähän paljastukseen, joka osoitti, miten perusteellisesti tyttö oli selvillä talon yksityiskohdista. »Joka tapauksessa», hän sanoi rauhoittavasti, »tahtoisin lähinnä päästä selville, käyttikö kukaan tätä ovea täällä istu-essanne. Tarkoitan, tuliko sieltä ketään – tai saattoiko joku – esimerkiksi toinen koksimiehistä – mennä sisään siitä?»

Laihonen ja tyttö katsoivat epäröivästi toisiinsa. »Tjaa – tuskin – luulisin melkein, ettei —», arveli kirjailija kaikkea muuta kuin varmana asiastaan.

»Minun käsittääkseni joku olisi aivan hyvin voinut hiipiä ohitsemme», huomautti tyttö yllättävän innokkaasti. »Mehän olimme niin syventyneet keskusteluumme, ettemme huomanneet edes teidän tuloanne, ennen kuin puhuttelitte meitä. Ja teitä on neljä.»

Palmu nyökkäsi, se oli totta, hän nyökkäsi toisenkin kerran ja vajosi mietteihinsä. Seurasi kiristyvä äänettömyys. Tyttö avasi jo suunsa koko ajan häneen katsoen, mutta ei rohjennutkaan kysyä mitään. Kirjailija Laihonen yskähti anteeksipyytävästi.

»Jos vielä saan palata äskeiseen», hän aloitti ujosti. »Sanoitte, herra Palmu, olevanne komisario poliisilaitoksen rikososastosta. Se on hyvin kummallinen – tar-koitan, mielenkiintoinen sattuma, sillä neiti Vanne ja minä keskustelimme juuri rikoksesta!»

Säpsähdin. Mutta kirjailija Laihonen siveli hajamielisesti leukaansa ja jatkoi kuin omaa ajatuksenjuoksuaan seuraten:

»Mutta kuka heistä kutsui poliisin? Sitä en käsitä. Rikoksenhan piti olla niin täydellinen, ettei asianomainen voisi vedota poliisiin.»[38]

Olin niin tyrmistynyt näistä sanoista, että minut olisi voinut iskeä ruohonkorrella kumoon. Palmukin yllättyi. »Asianomainen?» hän toisti kysyvästi. »Asianomainen ei tosiaankaan voi hälyttää poliisia, sillä hän makaa nyt ruumishuoneessa.»

»Ruu-ruumishuoneessa!» kertasi neiti Vanne. Hänen molemmat kätensä kohosivat suulle, kasvot kiristyivät pelosta rumiksi ja hän horjui askelen taaksepäin. Kirjailija Laihonen kiersi käsivartensa hänen ympärilleen ja katsoi vihaisesti komisario Palmuun:

»Mitä – mitä huonoa pilaa tämä on?»

Palmu suuttui. »Bruno Rygseck on kuollut», hän sanoi tylysti. »Hän makaa nyt ruumishuoneessa. Hän hukkui omaan kylpyammeeseensa teidän täällä jutellessanne.»

Tyttö änkytti: »Si-siinä tapauksessa Bruno ei siis voittanutkaan. Siinä tapauksessa siis —»

»Sepä oli kummallinen loppu koko tuolle mielettömälle rikossarjalle!» sanoi kirjailija Laihonen hämmästyksestä lamautuneena.

»Loppu?» toisti Palmu kysyvästi. »Minusta olemme vasta alussa!»

Mutta hänen ivansa meni hukkaan, sillä kirjailija Laihonen oli niin syventynyt omiin ajatuksiinsa, ettei edes kuullut hänen sanojaan. »En voi mitään sille», hän sanoi hyvin vakavasti, »että tämä on minun mielestäni ikään kuin taivaan tuomio leikittelystä ihmissielun pahoilla voimilla.»

»Ta-taivaan tuomio!» en voinut olla sanomatta ääneen, sillä vanhaneiti Rygseck oli sanonut aivan samat sanat ensimmäiseksi salissa kuullessaan Brunon heittäneen henkensä.

Mutta komisario Palmu palasi tarmokkaasti pääasiaan. »Te siis väitätte», hän sanoi epäilevästi, »ettette muka tienneet sitä? Ettekä ole koko aikana kuulleet tai nähneet mitään erikoista?»

»Se on hirveätä, se on kammottavaa!» sanoi tyttö. »Me istuimme tässä melkein vieressä.»

»Ja meidän vieressämme surmattiin ihminen, hänen ruumiinsa vietiin pois, emmekä me kuulleet mitään, me vain juttelimme», sanoi kirjailija Laihonen kammoksuen. »Se on – se on anteeksiantamatonta.»

»Surmattiin?» toisti Palmu kysyvästi.

»Surmattiin?» kirjailija Laihonen hämmentyi. »Niinpä tietenkin. Niinhän juuri äsken sanoitte. Sehän on vain johdonmukainen tulos hänen kammottavasta leikistään. Joku oli ovelampi häntä.»

»En suinkaan sanonut, että hänet olisi surmattu», vastusti Palmu. »Sanoin vain, että hän hukkui omaan kylpyaltaaseensa.»

Batler yskähti hiukan ja astui esiin vinosti kumartaen. »Herra Rygseck nautti eilen illalla – hm – melko runsaasti väkijuomia, niinkuin neiti Vanne hyvin tietää. On syytä olettaa, että hänen jalkansa olivat epävarmat vielä tänä aamuna. Kylpyhuoneessa hän liukastui saippuaan, putosi altaaseen ja löi pudotessaan päänsä niin pahasti, että hukkui, ennenkuin osattiin ajatella onnettomuuden tapahtuneen ja päästiin auttamaan häntä.»

»Ah, niinkö?» sanoi tyttö ja hänen kasvonsa kirkastuivat ja olivat jälleen kauniit. Ei ollut epäilystäkään, että hän tunsi sanomatonta helpotusta. »Olin – olin hupsu, kun pelästyin!»

»Batler puhuu kuin Dickens», huomautti Palmu ja katsoi tarkkaavasti tyttöön.

Kirjailija Laihonen tuijotti hämähäkinverkkoon muuratussa kellarinnurkassa. »Omituista», hän sanoi hajamielisesti, »omituista juuri eilisillan jälkeen. Taivaan tuomio, niinkuin sanoin!»

»Eilisilta mahtoi tosiaan olla iltojen ilta[39]», arveli komisario Palmu ivallisesti. »Minun täytyy nähtävästi saada siitä hieman enemmän tietoja. Tiedän, että talossa oli illalla myöhäisiä vieraita, väkijuomia nautittiin runsaanpuoleisesti ja leikiteltiin, niinkuin kirjailija osuvasti sanoi, ihmissielun pahoilla voimilla. Ketkä kaikki olivat läsnä – hm – kutsuissa?»

Batler rykäisi hienovaraisesti. »Kaikki muut, paitsi eronnut rouva Rygseck», hän sanoi yllättävästi.

»Kaikki?» Komisario Palmu perääntyi askelen.

»Aivan niin», vakuutti Batler järkähtämättömästi. »Vanhaneiti Rygseck tosin saapui muita myöhemmin ja viipyi vain tuokion, mutta hänet voi silti laskea – hm – huomattavassa määrässä läsnäolleeksi.»

Neiti Vanne tirskahti hiukan, ikään kuin olisi muistanut jotakin huvittavaa, mutta hillitsi heti itsensä.

»Kirjailija Laihonen sanoi juuri, ettei hän koskaan aikaisemmin ole käynyt talossa!» huomautti Palmu katsoen rankaisevasti pieneen kirjailijaan.

Mutta Batler yskähti jälleen hienovaraisesti, ennen kuin kirjailija ehti vastata. »Minulla on syytä olettaa», hän huomautti, »että kirjailija Laihonen oli niin sanoakseni henkisesti läsnä. Hänen käsikirjoituksellaan oli tietty osuutensa illan – hm – ohjelmassa.»

Palmu ravisti päätään kuin ärtynyt härkä. »Vanhaneiti Rygseck, insinööri Vaara», hän laski sormillaan, »neiti Rykämö, nuoriherra Rykämö ja neiti Vanne siis vierailivat eilen illalla talossa.»

»Juuri niin», myönsi Batler. »He kaikki olivat ruumiillisesti läsnä.»

»Eikä muita?»

»Ei, ei muita.» Batlerin ilme osoitti, että hän piti lueteltuja vieraita täysin riittävänä määränä.

»Eilen illalla leikittiin ja tänä aamuna selvitetään yksityisasioita», tuumi Palmu. »Niin, neiti Vanne, sattuu niin kummallisesti, että eilisillan muut vieraat jo istuvat salissa ja te vain enää puututte. Minun täytynee nyt kehoittaa teitä molempia siirtymään sinne mukavammille istuimille, kunnes —»

»Mutta käsikirjoituk —», aloitti kirjailija Laihonen.

Ja hänet keskeytti vuorostaan nuoriherra Rykämö, joka loikkasi alas kellariin käytävän portailta ja tervehti ilahtuneena neiti Vannetta osoittamatta pienintäkään yllättymisen merkkiä.

»Hei, Irma!» hän ulvahti. »Tule saliin ottamaan ryyppy. Tämä on jännittävämpää kuin pokeri värisarjalla[40]. Kai kuulit jo, että Bruno on heittänyt veivit?[41]»

Insinööri Vaara vaiensi hänet ja tuuppasi hänet tieltään astuessaan komisarion luokse. »Hyvä komisario», hän sanoi Palmulle, »tämä on sentään vähän liikaa. Kuolemantapaus aiheuttaa koko joukon toimenpiteitä ja naiset käyvät kärsimättömiksi. Minunkin olisi jo aikaa pi-tänyt olla konttorissani. Ettekö voisi hiukan kiirehtiä!»

Hän pakottautui puhumaan verraten kohteliaasti, vaikka näki, että hänen mielessään kuohui. Neiti Vanteeseen hän vilkaisi jäykästi, kuin tämä olisi ollut ilmaa, ja kirjailija Laihoseen hän ei suvainnut kiinnittää pienintäkään huomiota.

»Tiedän, tiedän», sanoi Palmu nöyrästi. »Minä olen vain tällainen vanha köntys ja käsityskykyni on hidas. Mutta jos insinööri voi malttaa mielensä vielä muutamaksi minuutiksi, niin menemme yhdessä kylpyhuoneeseen, jotta saamme asian aivan selväksi.»

Mutta Palmu ei mennyt kylpyhuoneeseen. Noustuamme kellarista käytävään hän pysähtyi välikköön kylpyhuoneen ovelle ja kääntyi jälleen selittävästi insinööri Vaaran puoleen:

»Batler tosin selitti minulle jo, miten mursitte oven, mutta muuan seikka jäi minulle vielä epäselväksi. Ettekö tahtoisi, kun kerran kaikki kolme satumme olemaan tässä, asettua juuri samoihin asentoihin ja toimia samalla tavoin kuin teitte aamulla. Tarkoitan, että koettaisitte niin tarkasti kuin mahdollista jäljitellä liikkeitänne ja tehdä kaiken samalla tavoin kuin silloin.»