Мика Валтари – Komisario Palmun erehdys / Ошибка комиссара Палму. Книга для чтения на финском языке (страница 10)
»Mitä se hyödyttää», sanoi insinööri Vaara ja työnsi mielenosoituksellisesti kätensä housuntaskuihin. »Typerää! En ole mikään komediantti.»
Mutta nuoriherra Rykämö tuli avuksemme, hänestä ilmeisesti kaikki oli hyvin hauskaa ja jännittävää ja mi-nussa heräsi epäilys, että hän oli ohimennen tullut nauttineeksi toisenkin ryypyn salissa. »Älä rähjää, Erik!» hän sanoi ja nykäisi innostavasti insinööriä hihasta. »Se on kaikki aivan ool’rait! Kaikissa salapoliisiromaaneissa tehdään niin. Se kuuluu asiaan. Se on sitä, mitä tarkoitetaan sanalla alibil»
Komisario Palmu hymähti, hän oli jo aikaisemmin muodostanut käsityksensä Aimo Rykämön järjenlahjoista, sillä niistä ei voinut erehtyä. Hän työnsi kirjailija Laihosen ja neiti Vanteen sivummaksi, mutta ei – kumma kyllä – käskenyt heitä poistumaan saliin. Itsekin hän väistyi syrjemmäksi, niin että kylpyhuoneen ovi jäi esille toimintaa varten.
»Typerää!» toisti insinööri Vaara vielä kerran, mutta nousi kuitenkin vastahakoisesti halliin vieville portaille Aimo Rykämön ja Batlerin jäljessä. Siellä he järjestyivät vaihtaen muutaman sanan keskenään puoliääneen ja as-tuivat sitten alas kylpyhuoneen ovelle kiirehtivänä jonona. Insinööri Vaara koputti oveen ja kumartui kuuntelemaan, Aimo Rykämö tunki hänen rinnalleen ja yritti hänkin koputtaa, mutta insinööri työnsi hänet sivuun ja markkeerasi hartiallaan oven sysäämistä auki. Sitten hän peräytyi, otti pari askelta vauhtia ja potkaisi oven auki. Batler kiersi samassa hetkessä sähkönappulaa ja yhtenä rykelmänä he törmäsivät sisään kylpyhuoneen huikaisevaan valoon.
Neiti Vanne oli hyvin kalpea ja piti tiukasti kiinni ha-jamielisesti tuijottavan kirjailija Laihosen käsivarresta. Tilanne ei minustakaan ollut millään tavoin hauska. Tuossa äänettömässä hyökkäyksessä oli jotakin kaame-an suggestiivista, niin että hyvin saattoi kuvitella ruumiin yhä kelluvan altaassa tummanpunaisen kylpytakin kietomana.
Insinööri Vaara palasi otsa rypyssä ja syvän vastenmielisyyden ilme lujan miehekkäissä kasvoissaan.
»Oletteko nyt tyytyväinen?» hän kysyi ivaansa salaamatta. »Joko käsityskykynne leikkaa?»[42]
»Leikkaa, kyllä se jo leikkaa!» myönsi Palmu hiljaisesti. »Mutta oletteko tosiaan aivan varma siitä, että kaikki tapahtui juuri niinkuin äsken?»
Insinööri nyökkäsi jäykästi. Myös Batler ja nuoriherra nyökkäsivät vilkaistuaan ensin kysyvästi toisiinsa.
»Niin, kiinnitin huomiota siihen jo Batlerin ensimmäisellä kertaa näyttäessä, miten kaikki tapahtui», sanoi Palmu venyttelevän tyynesti. »Eikö teidän huomiotanne kiinnitä muuan hyvin merkillinen seikka?»
Insinööri Vaara avasi suunsa kuin sanoakseen jota-kin. Sitten hän äkkiä kääntyi vielä kerran katsomaan kylpyhuoneeseen. Hän katsoi Batleriin ja Batler katsoi häneen, mutta kumpikaan ei sanonut mitään.
»Mutta ettekö käsitä, hyvät ihmiset!» kyllästyi Palmu. »Kylpyhuoneessa palaa valo!»
Neljäs luku
Seurasi tuokion hämmästynyt äänettömyys. Sen keskeytti ensimmäiseksi Aimo Rykämö. »Palaa valo, palaa valo!» hän toisti. »Tietysti kylpyhuoneessa palaa valo. Eihän Bruno pimeässä kylpenyt.»
»Siinä juuri on asian ydin», selitti Palmu lempeästi. »Batler kiersi sähkönappulaa, mutta siitä huolimatta valo palaa kylpyhuoneessa.»
»Älkää nyt olko böbi, hyvä mies!» sanoi Aimo Rykämö ravistaen suopeasti päätään. »Tietysti valo paloi kylpyhuoneessa, koska Batler kiersi sähkönappulaa. Siinä juuri on vitsi koko sähkö valaistuksessa! Kun kiertää sähkönappulaa, niin valo syttyy palamaan, hah-hah!»
Mutta insinööri Vaara ei nauranut. Syvät rypyt olivat painuneet hänen otsaansa ja hänen kasvonsa olivat kuin hetkessä laihtuneet. Myös Batler oli kohottanut valppaasti katseensa.
»Juuri niin, Batler», sanoi komisario Palmu myötätuntoisesti. »Te kiersitte vaistomaisesti sähkönappulaa, niinkuin olette tottunut tekemään joka aamu mennessänne kylpyhuoneeseen ja poistuessanne sieltä. Jokainen, joka on tottunut siihen, että sähkönappula on kylpyhuoneen ulkopuolella oven vieressä, tekee vaistomaisesti niin. Mutta siitä huolimatta valo paloi kylpyhuoneessa, kun törmäsitte sisään.»
Insinööri Vaaran itsehillintä petti. »Kirottua lörpötystä!» hän kivahti. »Minä en nähnyt Batlerin kiertävän sähkönappulaa, kun mursimme oven.»
»Mutta Batlerhan kiersi sähkönappulaa», vastusti Aimo Rykämö innokkaasti. »Ihan varmasti hän kiersi sähkönappulaa juuri silloin, kun potkaisit oven auki. Muistan sen aivan hyvin nyt, kun muistelen.»
Suonet pullistuivat hiukan insinööri Vaaran ohimoissa, kun hän astui aivan Aimo Rykämön eteen, katsoi tiukasti häntä silmiin ja sanoi merkitsevän painokkaasti: »Aimo, älä ole niin kirotun hullu, että hourailet tuollaista. Kaikkihan oli silloin yhtä ainoata mylläkkää. Sinäetnähnyt Batlerin kiertävän sähkönappulaa.»
»Mutta minä näin, ihan selvästi näin», vastusti Aimo Rykämö loukkautuneena. »Totta kai sen tiedän, kun itse näin.»
»Batler!» sanoi komisario Palmu terävästi. »Käsitätte varmaan, mistä on kysymys. Kiersittekö sähkönappulaa insinööri Vaaran potkaistessa oven auki? Harkitkaa tar-kasti.»
Batler tuijotti kuin hypnotisoituneena suoraan Palmuun. Hänen kasvonsa olivat harmaankalpeat.
»Herra komisario», hän sanoi matalalla, kiristyneellä äänellä. »Vanhasta tottumuksesta kiersin vaistomaisesti sähkönappulaa. Juuri silloin en tullut lainkaan ajatelleeksi, mitä se merkitsi.»
»Mutta mitä se sitten merkitsee?» tulistui Aimo Rykämö kysymään. »En lainkaan tajua, mitä te oikein jaarittelette. Sähkönappula sinne tai tänne, te puhutte siitä aivan kuin koko maailma tuossa paikassa menisi kumoon sen takia.» Kukaan ei kiinnittänyt huomiotaan häneen, sillä insinööri Vaara meni Batlerin luokse ja las-ki kätensä hänen olkapäälleen.
»Hyvä Batler!» hän sanoi vetoavasti. »Olimme kaikki jännityksestä hermostuneita, kaikki oli pelkkää mylläkkää, teidän on mahdoton muistaa tarkasti tuollaista vähäpätöistä pikkuseikkaa. Tästä seuraa vain rettelöitä, kuulustelu toisensa jälkeen, ikävyyksiä meille kaikille, niin, Batler, ei vähimmin teille itsellenne. Luuletteko to-siaan voivanne vannoa, että kiersitte sähkönappulaa?»
Batler katsoi ensin häneen, sitten Palmuun. »Kyllä, insinööri», hän sanoi järkähtämättömän kohteliaasti, »voin vannoa, että kiersin sähkönappulaa.»
Vaara nykäisi äkkiä kätensä hänen olkapäältään.
»Ahaa, te olette sellainen, Batler!» hän sanoi ilkeästi korostaen. »Hyvä on! Mutta pelkään, että itse joudutte eniten tästä kärsimään. Tiedän teistä ja menneisyydestänne yhtä ja toista. Ja sattumalta muistan aivan varmasti, että ette kiertänyt sähkönappulaa. Olen hyvin huvittunut näkemään, kumman todistus painaa enemmän vaa’assa, teidän vai minun. Sillä olen aivan varma, että myös Aimo tarkemmin harkittuaan yhtyy minuun todistukseeni.»
»Mutta Erik-hyvä!» aloitti Aimo Rykämö kärsivästi. »En lainkaan jaksa käsittää —»
Hänen lauseensa keskeytyi, sillä kaikkien katseet kohdistuivat halliin vieviin portaisiin. Vanhaneiti Amalia Rygseck tuli sieltä ryhdikkäänä, leuka pystyssä ja hänen kiivaista askeleistaan ja ilmeistään näki huonokin havannoitsija, ettei hän suinkaan ollut hyvällä tuulella.
»Insinööri Vaara!» hän sanoi. »Mitä tämä merkitsee? Lähetin teidät tänne kiirehtimään poliisia, ja sen sijaan te jäätte itse tänne aikaanne kuluttamaan. Minun on päästävä kotiin, minun on hankittava surupuku ja -harso. Minun on neuvoteltava veljeni kanssa hautauksesta. Minulla on tuhat asiaa toimitettavana ja täällä vain lorvaillaan.»[43]
Hän kääntyi Batlerin puoleen ja tökkäsi häntä vat-saan sateenvarjollaan. »Ja Batler! Teillä ei ole täällä mi-tään tekemistä. Sitä paitsi hautakaan ei vielä ole valmis. Tahdon nähdä sen, ennen kuin lähden.»
»Heti, neiti, aivan heti!» sanoi Batler.
»Hauta —?» sanoi komisario Palmu.
»Mutta Batler —», yritti insinööri Vaara.
»Suu kiinni!» sanoi Amalia Rygseck.
Ei ollut epäilystäkään, että hän oli ottanut toistaiseksi johdon käsiinsä. Palmu kohautti avuttomasti olkapäitään ja nyökkäsi Batlerille, joka luisui äänettömästi tiehensä.
»Täällä on vieraita!» huomautti neiti Rygseck tylysti ja osoitti sateenvarjollaan neiti Vannetta.
»Neiti Vanne», sanoi Palmu ja lisäsi vaistomaisesti: »Vuorineuvos Vanteen tytär.»
Amalia Rygseck suvaitsi aavistuksen verran hymyillä. »Muistan nähneeni ohimennen teidät eilen illalla, kun Bruno käyttäytyi niin epämiellyttävästi. Entä tämä herra? Mitä hän täällä tekee?»
Kirjailija Laihonen kavahti taaksepäin sateenvarjon tieltä.
»Kirjailija Laihonen on sattumalta joutunut paikalle —», aloitti Palmu, mutta nyt oli vanhanneidin vuoro peräytyä askel.
»Kirjailija Laihonen!» hän sanoi eikä hänen äänensä kuvastanut ainakaan iloista yllättymistä. »Kulttuurikriitikko!» Kirjailija Laihonen kumarsi hämillään. Vanhaneiti tuumi tuokion.
»Olen lukenut erään kirjanne!» hän sanoi sitten.
»Todellakin?» ilahtui Laihonen ja koetti hymyillä.