kotihisi, konnan, mennä,
maahasi, pahan, paeta,
isäntäsi istumille,
emäntäsi astumille,
veljesi veräjän suulle,
sisaresi sillan päähän
ennen päivän päätymistä,
auringon alenemista."
Mitä huoli Lemminkäinen!
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Oisi akka ammuttava,
koukkuleuka kolkattava."
Laski virkun vieremähän;
ajavi suhuttelevi
ylimäistä tietä myöten
ylimäisehen talohon.
Siinä lieto Lemminkäinen
lähetessänsä taloa
sanovi sanalla tuolla,
lausui tuolla lausehella:
"Sule, Hiisi, haukun suuta,
Lempo, koiran leukaluuta,
laita sulku suun etehen,
haitta hammasten välihin,
ettei ennen ääntä päästä
miehen mentyä sivutse!"
Niin pihalle tultuansa
lyöpi maata ruoskallansa:
utu nousi ruoskan tiestä,
mies pieni u'un seassa;
sepä riisui rinnuksia,
sepä aisoja alenti.
Siitä lieto Lemminkäinen
itse korvin kuuntelevi
kenenkänä keksimättä,
kunkana havaitsematta:
kuuli ulkoa runoja,
läpi sammalen sanoja,
läpi seinän soittajoita,
läpi lauan laulajoita.
Katsahti tupahan tuosta,
pilkisteli piilokkali:
tupa oli täynnä tuntijoita,
autsat täynnä laulajoita,
sivuseinät soittajoita,
ovensuu osoavia,
peripenkki tietäjiä,
karsina karehtijoita;
lauloivat Lapin runoja,
Hiien virttä vinguttivat.
Siitä lieto Lemminkäinen
tohti toisiksi ruveta,
ruohti muuksi muutellaita;
meni nurkasta tupahan,
sai sisähän salvoimesta.
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Hyvä on laulu loppuvasta,
lyhyestä virsi kaunis;
miel' on jäämähän parempi
kuin on kesken katkemahan."
Itse Pohjolan emäntä
liikkui sillan liitoksella,
laahoi keskilattialla.
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Olipa tässä ennen koira,
