teräsvyössä tenhoisampi
noien noitien sekahan,
jottei huoli huonommista,
hätäile hyviäkänä."
Otti miekkansa omansa,
tempasi tuliteränsä,
jok' oli Hiiessä hiottu,
jumaloissa kuuraeltu;
tuon sivullehen sitovi,
tunki tuppihuotrasehen.
Missä mies varaeleikse,
uros tuima turveleikse?
Jo vähin varaeleikse,
tuossa tuima turveleikse:
oven suussa orren alla,
pirtin pihtipuolisessa,
pihalla kujasen suussa,
veräjissä viimeisissä.
Siinä mies varaelihe
vaimollisesta väestä;
ei ole ne varat väkevät
eikä turvat luotettavat,
niin vielä varoitteleikse
urohoisesta väestä
tien kahen jaka'imessa,
sinisen kiven selässä,
hettehillä heiluvilla,
läikkyvillä lähtehillä,
kosken kopruilla kovilla,
ve'en vankan vääntehessä.
Tuossa lieto Lemminkäinen
itse lausui ja saneli:
"Ylös maasta, miekkamiehet,
mannun-aikaiset urohot,
kaivoloista, kalpamiehet,
jokiloista, jousimiehet!
Nouse, metsä, miehinesi,
korpi kaikki, kansoinesi,
vuoren ukko, voiminesi,
vesihiisi, hirmuinesi,
väkinesi, veen emäntä,
ve'en vanhin, valtoinesi,
neitoset, joka norosta,
hienohelmat, hettehistä
miehen ainoan avuksi,
pojan kuulun kumppaliksi,
jottei pysty noian nuolet
eikä tietäjän teräkset
eikä velhon veitsirauat,
ei asehet ampumiehen!
"Kun ei tuosta kyllä liene,
vielä muistan muunki keinon:
ylemmäksi huokoaime
tuolle taivahan Ukolle,
joka pilviä pitävi,
hattaroita hallitsevi.
"Oi Ukko, ylijumala,
taatto vanha taivahinen,
puhki pilvien puhuja,
halki ilman haastelija!
Tuo mulle tulinen miekka
tulisen tupen sisässä,
jolla haittoja hajotan,
jolla riitsin rikkehiä,
kaa'an maalliset katehet,
