ilman raivohon rakenti;
sanovi sanalla tuolla,
lausui tuolla lausehella:
"Ota, tuuli, purtehesi,
ahava, venosehesi
vieä vieretelläksesi
pimeähän Pohjolahan!"
Nousi tuuli tuppurihin,
ilma raivohon rakentui,
otti seppo Ilmarisen
vieä viiletelläksensä
pimeähän Pohjolahan,
summahan Sariolahan.
Siinä seppo Ilmarinen
jopa kulki jotta joutui!
Kulki tuulen tietä myöten,
ahavan ratoa myöten,
yli kuun, alatse päivän,
otavaisten olkapäitse;
päätyi Pohjolan pihalle,
Sariolan saunatielle,
eikä häntä koirat kuullut
eikä haukkujat havainnut.
Louhi, Pohjolan emäntä,
Pohjan akka harvahammas
tuop' on päätyvi pihalle.
Itse ennätti sanoa:
"Mi sinä lienet miehiäsi
ja kuka urohiasi?
Tulit tänne tuulen tietä,
ahavan rekiratoa,
eikä koirat kohti hauku,
villahännät virkkaele!"
Sanoi seppo Ilmarinen:
"En mä tänne tullutkana
kylän koirien kuluiksi,
villahäntien vihoiksi,
näillen ouoillen oville,
veräjille vierahille."
Siitä Pohjolan emäntä
tutkaeli tullehelta:
"Oletko tullut tuntemahan,
kuulemahan, tietämähän
tuota seppo Ilmarista,
takojata taitavinta?
Jo on viikon vuotettuna
sekä kauan kaivattuna
näille Pohjolan perille
uuen sammon laaintahan."
Se on seppo Ilmarinen
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Lienen tullut tuntemahan
tuon on seppo Ilmarisen,
kun olen itse Ilmarinen,
itse taitava takoja."
Louhi, Pohjolan emäntä,
Pohjan akka harvahammas,
pian pistihe tupahan,
sanovi sanalla tuolla:
"Neityeni nuorempani,
lapseni vakavimpani!
Pane nyt päällesi parasta,
varrellesi valke'inta,
hempe'intä helmoillesi,
ripe'intä rinnoillesi,
