simatilkan tippujista.
Poikanen meni pajahan,
läksi voitehen tekohon;
tuli tammi vastahansa.
Kysytteli tammeltansa:
"Onko mettä oksillasi,
alla kuoresi simoa?"
Tammi taiten vastoavi:
"Päivänäpä eilisenä
sima tippui oksilleni,
mesi latvalle rapatti
pilvistä pirisevistä,
hattaroista haihtuvista."
Otti tammen lastuloita,
puun murskan murenemia;
otti heiniä hyviä,
ruohoja monennäköjä,
joit' ei nähä näillä mailla
kaikin paikoin kasvaviksi.
Panevi pa'an tulelle,
laitti keiton kiehumahan
täynnä tammen kuoriloita,
heiniä hyvännäköjä.
Pata kiehui paukutteli
kokonaista kolme yötä,
kolme päiveä keväistä.
Siitä katsoi voitehia,
onko voitehet vakaiset,
katsehet alinomaiset.
Ei ole voitehet vakaiset,
katsehet alinomaiset.
Pani heiniä lisäksi,
ruohoa monennäöistä,
kut oli tuotu toisialta,
sa'an taipalen takoa
yheksältä loitsijalta,
kaheksalta katsojalta.
Keitti vielä yötä kolme,
ynnähän yheksän yötä.
Nostavi pa'an tulelta,
katselevi voitehia,
onko voitehet vakaiset,
katsehet alinomaiset.
Olipa haapa haaraniekka,
kasvoi pellon pientarella.
Tuon murha murenti poikki,
kaikki kahtia hajotti;
voiti niillä voitehilla,
katsoi niillä katsehilla.
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Kun lie näissä voitehissa
vian päälle vietävätä,
vammoille valettavata,
haapa, yhtehen paratkos
ehommaksi entistäsi!"
Haapa yhtehen parani
ehommaksi entistänsä,
kasvoi päältä kaunihiksi,
alta aivan terveheksi.
Siitä koitti voitehia,
katselevi katsehia,
koitteli kiven koloihin,
paasien pakahtumihin:
jo kivet kivihin tarttui,
paaet paatehen rupesi.
