itse ilmojen jumala,
ilmasta ve'en eroitti,
veestä maati manterehen.
Rauta on raukka syntymättä,
syntymättä, kasvamatta.
"Ukko, ilmoinen jumala,
hieroi kahta kämmentänsä,
mykelti molempiansa
vasemmassa polven päässä.
Siitä syntyi kolme neittä,
koko kolme luonnotarta
rauan ruostehen emoiksi,
suu sinervän siittäjiksi.
"Neiet käyä notkutteli,
astui immet pilven äärtä
utarilla uhkuvilla,
nännillä pakottavilla.
Lypsit maalle maitojansa,
uhkutit utariansa;
lypsit maille, lypsit soille,
lypsit vienoille vesille.
"Yksi lypsi mustan maion:
vanhimpainen neitosia;
toinen valkean valutti:
keskimäinen neitosia;
kolmas puikutti punaisen:
nuorimpainen neitosia.
"Ku on lypsi mustan maion,
siitä syntyi meltorauta;
ku on valkean valutti,
siit' on tehtynä teräkset;
ku on puikutti punaisen,
siit' on saatu rääkyrauta.
"Olipa aikoa vähäinen.
Rauta tahteli tavata
vanhempata veikkoansa,
käyä tulta tuntemahan.
"Tuli tuhmaksi rupesi,
kasvoi aivan kauheaksi:
oli polttoa poloisen,
rauta raukan, veikkosensa.
"Rauta pääsi piilemähän,
piilemähän, säilymähän
tuon tuiman tulen käsistä,
suusta valkean vihaisen.
"Siitä sitte rauta piili,
sekä piili jotta säilyi
heiluvassa hettehessä,
läikkyvässä lähtehessä,
suurimmalla suon selällä,
tuiman tunturin laella,
jossa joutsenet munivat,
hanhi poiat hautelevi.
"Rauta suossa soikottavi,
veteläisessä venyvi;
piili vuoen, piili toisen,
piili kohta kolmannenki
kahen kantosen välissä,
koivun kolmen juuren alla.
Ei toki pakohon pääsnyt
tulen tuimista käsistä;
piti tulla toisen kerran,
lähteä tulen tuville
astalaksi tehtäessä,
miekaksi taottaessa.
