turvana tutisijalla,
sukkahansa suistujalla,
karahkahan kaatujalla."
Siitä astui aittamäelle,
astui aittahan sisälle.
Aukaisi parahan arkun,
kannen kirjo kimmahutti:
löysi kuusi kultavyötä,
seitsemän sinihametta;
ne on päällensä pukevi,
varrellensa valmistavi.
Pani kullat kulmillensa,
hopeat hivuksillensa,
sinisilkit silmillensä,
punalangat päänsä päälle.
Läksi siitä astumahan
ahon poikki, toisen pitkin;
vieri soita, vieri maita,
vieri synkkiä saloja.
Itse lauloi mennessänsä,
virkki vieriellessänsä:
"Syäntäni tuimelevi,
päätäni kivistelevi.
Eikä tuima tuimemmasti,
kipeämmästi kivistä,
jotta, koito, kuolisinki,
katkeaisinki, katala,
näiltä suurilta suruilta,
ape'ilta miel'aloilta.
"Jo oisi minulla aika
näiltä ilmoilta eritä,
aikani Manalle mennä,
ikä tulla Tuonelahan:
ei mua isoni itke,
ei emo pane pahaksi,
ei kastu sisaren kasvot,
veikon silmät vettä vuoa,
vaikka vierisin vetehen,
kaatuisin kalamerehen
alle aaltojen syvien,
päälle mustien murien."
Astui päivän, astui toisen,
päivänäpä kolmantena
ennätti meri etehen,
ruokoranta vastahansa:
tuohon yöhyt yllättävi,
pimeä piättelevi.
Siinä itki impi illan,
kaikerteli kaiken yötä
rannalla vesikivellä,
laajalla lahen perällä.
Aamulla ani varahin
katsoi tuonne niemen päähän:
kolme oli neittä niemen päässä …
ne on merta kylpemässä!
Aino neiti neljänneksi,
vitsan varpa viienneksi!
Heitti paitansa pajulle,
hamehensa haapaselle,
sukkansa sulalle maalle,
kenkänsä vesikivelle,
helmet hietarantaselle,
sormukset somerikolle.
Kivi oli kirjava selällä,
paasi kullan paistavainen:
