Элиас Лённрот – Kalevala / Калевала (страница 21)
ei isosi ikkunoilla,
veikkosi veräjän suulla.
Myös on marjoja mäellä,
ahomailla mansikoita
poimia sinun poloisen
ilmassa etempänäki,
ei aina ison ahoilla,
veikon viertokankahilla."
Neljäs runo
Tuopa Aino, neito nuori,
sisar nuoren Joukahaisen,
läksi luutoa lehosta,
vastaksia varvikosta.
Taittoi vastan taatollensa,
toisen taittoi maammollensa,
kokoeli kolmannenki
verevälle veijollensa.
Jo astui kohin kotia,
lepikköä leuhautti.
Tuli vanha Väinämöinen;
näki neitosen lehossa,
hienohelman heinikössä.
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Eläpä muille, neiti nuori,
kuin minulle, neiti nuori,
kanna kaulanhelmilöitä,
rinnanristiä rakenna,
pane päätä palmikolle,
sio silkillä hivusta!"
Neiti tuon sanoiksi virkki:
"En sinulle enkä muille
kanna rinnanristilöitä,
päätä silkillä sitaise.
Huoli on haahen haljakoista,
vehnän viploista valita;
asun kaioissa sovissa,
kasvan leivän kannikoissa
tykönä hyvän isoni,
kanssa armahan emoni."
Riisti ristin rinnaltansa,
sormukset on sormestansa,
helmet kaulasta karisti,
punalangat päänsä päältä,
jätti maalle maan hyviksi,
lehtohon lehon hyviksi.
Meni itkien kotihin,
kallotellen kartanolle.
Iso istui ikkunalla,
kirvesvartta kirjoavi:
"Mitä itket, tyttö raukka,
tyttö raukka, neito nuori?"
"Onpa syytä itkeäni,
vaivoja valittoani!
Sitä itken, taattoseni,
sitä itken ja valitan:
kirpoi risti rinnaltani,
kaune vyöstäni karisi,
rinnalta hopearisti,
vaskilangat vyöni päästä."
Veljensä veräjän suulla
vemmelpuuta veistelevi:
"Mitä itket, sisko raukka,
sisko raukka, neito nuori?"
"Onpa syytä itkeäni,
vaivoja valittoani! 
