lähelle lähentelihe,
alle ikkunan Tapion.
Kuuristihe katsomahan
kuuennesta ikkunasta:
siellä antajat asuivat
ja viruivat viljan eukot
aivan arkivaattehissa,
ryysyissä ryvennehissä.
Sanoi lieto Lemminkäinen:
"Mintähen, metsän emäntä,
asut arkivaattehissa,
riihiryysyissä rypeät,
kovin musta muo'oltasi,
katsannaltasi kamala,
ilkeä imertimiltä,
rungolta ruman näköinen?
"Kun ennen kävin metsässä,
kolm' oli linnoa metsässä:
yksi puinen, toinen luinen,
kolmansi kivinen linna;
kuus' oli kultaikkunoa
kunki linnan kulmanteella.
Katsahin sisähän noista
seinän alla seistessäni:
Tapion talon isäntä,
Tapion talon emäntä,
Tellervo, Tapion neiti,
kanssa muu Tapion kansa,
kaikki kullassa kuhisi,
hopeassa horjeksihe.
Itsensä metsän emännän,
ehtoisan metsän emännän,
käet oli kullankäärehissä,
sormet kullansormuksissa,
pää kullanpätinehissä,
tukat kullansuortuvissa,
korvat kullankoltuskoissa,
kaula helmissä hyvissä.
"Oi mielu metsän emäntä,
Metsolan metinen muori!
Heitä poies heinäkengät,
kaskivirsusi karista,
riisu riihiryökälehet,
arkipaitasi alenna!
Lyöte lykkyvaattehisin,
antipaitoihin paneite
minun metsipäivinäni,
eränetso-aikoinani!
Ikävä minun tulevi,
ikävä tulettelevi
tätä tyhjänä-oloa,
ajan kaiken annituutta,
kun et anna aioinkana,
harvoinkana hoivauta.
Ikävä ilotoin ilta,
pitkä päivä saalihitoin.
"Metsän ukko halliparta,
havuhattu, naavaturkki!
Pane nyt metsät palttinoihin,
salot verkahan vetäise,
haavat kaikki haljakkoihin,
lepät lempivaattehisin!
Hope'ihin hongat laita,
kuuset kultihin rakenna,
vanhat hongat vaskivöille,
