"Vannon mie valat ikuiset
en sotia käyäkseni
kullankana tarpehella,
hopeankana halulla.
Sie itse valasi vanno
et kyliä käyäksesi
hyvänki hypyn halulla,
tanhujuoksun tarpehella!"
Siitä vannoivat valansa,
laativat ikilupansa
eessä julkisen Jumalan,
alla kasvon kaikkivallan,
ei Ahin sotia käyä
eikä Kyllikin kyleä.
Siitä lieto Lemminkäinen
veti virkkua vitsalla,
löi oritta ohjaksella.
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Jää hyvästi, Saaren nurmet,
kuusen juuret, tervaskannot,
joit' olen kesän kävellyt,
talvet kaiket tallaellut,
piileskellen pilviöillä,
paeten pahalla säällä,
tätä pyytä pyytessäni,
allia ajellessani!"
Ajoa hypittelevi:
jo kohta koti näkyvi.
Neiti tuon sanoiksi virkki
itse lausui, noin nimesi:
"Tupa tuolla tuulottavi,
nälkäraunio näkyvi.
Kenen onpi tuo tupanen,
kenen koti kunnottoman?"
Se on lieto Lemminkäinen
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Elä sie sure tuvista,
huokaele huonehista!
Tuvat toiset tehtänehe,
paremmaiset pantanehe
hirve'istä hirsiköistä,
parahista parsikoista."
Siitä lieto Lemminkäinen
jo kohta kotihin saapi
luoksi armahan emonsa,
tykö valtavanhempansa.
Emo tuon sanoiksi virkki,
itse lausui, noin nimesi:
"Viikon viivyit, poikaseni,
viikon mailla vierahilla."
Lausui lieto Lemminkäinen,
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Piti naiset naurellani,
kostoa pyhäiset piiat
piännästä pitkän pilkan,
naurannoistansa minulle.
Sain parahan korjahani,
tuon asetin taljalleni,
liitin liistehyisilleni,
alle viltin vierähytin.
Sillä maksoin naisten naurun,
piikojen ilopiännän.
"Oi emoni, kantajani,
äitini, ylentäjäni!
Mitä läksin, senpä sainki,
