Элиас Лённрот – Kalevala / Калевала (страница 63)
virkki tuulen tuulemahan,
pohjasen puhaltamahan.
Siitä seppo Ilmarinen,
takoja iän-ikuinen,
matkasi omille maille
ylitse meren sinisen.
Kulki päivän, kulki toisen;
päivälläpä kolmannella
jo tuli kotihin seppo,
noille syntymäsijoille.
Kysyi vanha Väinämöinen
Ilmariselta sepolta:
"Veli, seppo Ilmarinen,
takoja iän-ikuinen!
Joko laait uuen sammon,
kirjokannen kirjaelit?"
Sanoi seppo Ilmarinen,
itse laatija pakisi:
"Jopa jauhoi uusi sampo,
kirjokansi kiikutteli,
jauhoi purnun puhtehessa:
yhen purnun syötäviä,
toisen jauhoi myötäviä,
kolmannen pi'eltäviä."
Yhdestoista runo
Aika on Ahtia sanoa,
veitikkätä vieretellä.
Ahti poika Saarelainen,
tuo on lieto Lemmin poika,
kasvoi koissa korkeassa
luona armahan emonsa
laajimman lahen perällä,
Kaukoniemen kainalossa.
Kaloin siinä Kauko kasvoi,
Ahti ahvenin yleni.
Tuli mies mitä parahin,
puhkesi punaverinen,
joka päästänsä pätevi,
kohastansa kelpoavi;
vaan tuli vähän vialle,
tavoiltansa turmiolle:
ain' oli naisissa eläjä,
yli öitä öitsilöissä,
noien impien iloissa,
kassapäien karkeloissa.
Kylli oli Saaren neiti,
Saaren neiti, Saaren kukka.
Kasvoi koissa korkeassa,
yleni ylen ehossa,
istuen ison majoilla,
peräpenkin notkumilla.
Kauan kasvoi, kauas kuului:
kaukoa tuli kosijat
neien kuuluhun kotihin,
kaunoisehen kartanohon.
Kosi Päivä poiallehen:
eip' on mennyt Päivälähän
Päivän luona paistamahan
kesäisillä kiirehillä.
Kosi Kuuhut poiallehen:
eip' on mennyt Kuutolahan
Kuun luona kumottamahan,
kehät ilman kiertämähän.
Kosi Tähti poiallehen:
eip' on mennyt Tähtelähän 
